|
Aluetoiminnan
toimintasuunnitelma vuodelle 2009
Alue: Uusimaa
Alueen toiminta-ajatus vuodelle
2009
Aluetoiminnan tarkoitus on parantaa Invalidiliiton
Uudenmaan alueen jäsenyhdistysten, johtoryhmän, liiton
luottamushenkilöiden, liiton keskustoimiston ja toimintayksiköiden
keskinäistä yhteistyötä. Se kehittää
edelleen yhdistysten ja jäsenistön tueksi aloitettua
alueellista neuvontapalvelua jäsenistön ja heidän
perheittensä tukemiseksi vammaisuutta koskevissa asioissa.
Toiminnan yksi painopistealue on aluestrategian jalkauttaminen
ja siihen liittyvän vaikuttajaverkoston toiminnan aikaansaaminen.
Tavoitteena / päämääränä
on yhteistyökykyinen ja yhteisiin tavoitteisiin perustuva
vaikuttamistoiminta toiminnan kaikilla tasoilla. Aluetoiminnan
tavoitteena on jäsenistön yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
asuinpaikasta riippumatta. Aluetoiminta on mukana kehittämässä
paikallisyhdistysten verkottumista. Alueen yhdistykset saavat
toisiltaan vertaistukea ja voivat jakaa hyviä käytäntöjä.
Liittovaltuuston hyväksymä LIITON LINJA
Invalidiliitto vuoteen 2015 - liiton visiot ja strategiat ohjaavat
aluetoimintaa. Aluetoiminnan käsikirja sekä aluetoiminnan
strategia on myös alueen toiminnan ohjenuora.
Painopistealueet vuonna 2009
A) vaikuttamistoiminnassa
Liiton KIINNI ELÄMÄSSÄ teemaan
liittyen käydään läpi palvelutoiminnan kehittämistä
ja tarvittaessa rekrytoidaan uutta väkeä vammaisneuvontaan.
Jalkautetaan aluestrategiaa järjestämällä
koulutusta ja yhteistapaamisia johtoryhmän, yhdistysten
hallitusten ja seuturyhmien kanssa sekä aluetapaamisessa.
Järjestetään yhdistysten naisryhmien
yhteistapaaminen alkusyksystä. Tämän ensimmäisen
alueen naisten tapaamisen aiheena on alkavan yhteistoiminnan
suunnittelu. Vammaisuuteen, naiseuteen ja yhteiskunnalliseen
vaikuttamiseen perustuva yhteistyö, virkistystoimintaa
unohtamatta, nostattaa alueen Me-henkeä ja tuo uusia resursseja
aluetoimintaan.
Seurataan ja kerätään tietoa toteutuneista
kuntaliitoksista kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta sekä
niiden tuomista muutoksista erityisesti vammaispalveluihin Uudellamaalla.
Alueen johtoryhmä yhdessä yhdistysten hallitusten
kanssa etsii ratkaisuja ko. muutosten toimintaympäristöön
tuomiin haasteisiin
Kannustetaan yhdistyksiä ja seuturyhmiä
etsimään hyviä yhteisiä liittovaltuustoehdokkaita,
jotta valtuutettuja marraskuussa pidettävissä liittovaaleissa
saataisiin tasapuolisesti alueelta.
Vaikuttamistoiminnan resurssien parantaminen:
Jäsenistön tueksi kehitetyn neuvontapalveluverkoston
toimintaa jatketaan ja kehitetään. Pyritään
löytämään myös uusia tehtävään
sitoutuvia neuvojia. Alueelle pyritään aikaansaamaan
myös vaikuttajaverkosto, johon etsitään vaikuttamistyöstä
kiinnostuneita jäseniä. Koulutus tapahtuu yhteistyössä
liiton vaikuttamisosaston kanssa. Vaikuttajille järjestetään
yhteisiä tapaamisia ja he saavat alueen sähköpostiosoitteet.
Alueen yhdistysten keskinäistä yhteistyötä
vahvistetaan ja tuetaan johtoryhmän jäsenten aktiivisella
mukaololla.
Alueen liittovaltuustossa ja -hallituksessa olevien
jäsenten yhteistyötä jatketaan erilaisten yhteisten
tapaamisten avulla, sekä liiton luottamushenkilöiden
yhteydenpitoa yhdistyksiin lisäämällä
B) yhdessäolotoiminnassa
Alue kannustaa ja tukee alueellisia yhdistysverkostoja
järjestämään yhteisiä jäsentapahtumia:
matkoja, kultturi- ja liikuntatapahtumia sekä muuta virkistystoimintaa.
Yhdistysten toivotaan nimeävän yhteyshenkilön,
joka toteuttaa tätä toimintaa yhteistyössä
alueen ja muiden yhdistysten kanssa.
C) verkostoitumisessa
Tavoitteena on yhteistyökanavien aikaansaaminen
lähialueverkostojen kautta seudullisiin ja kunnallisiin
päätöksentekijöihin sekä viranhaltijoihin.
Yhteyskanavia kehitetään alueen kansanedustajiin,
vammaisjärjestöihin (esim. yhteistyö harvinaisten
ryhmien kanssa) sekä erilaisiin sosiaalialan toimijoihin.
Johtoryhmä tekee yhteistyötä aluetoiminnan
osalta ainakin Kaakkois-Suomen alueen johtoryhmän kanssa
ja kutsuu ko. johtoryhmän yhteistyöseminaariin Uudellemaalle
kevättalvella 2009
D) koulutustoiminnassa
Neuvontapalveluverkoston vammaisneuvojille järjestetään
ainakin kaksi koulutustilaisuutta sekä resurssien ja tarpeen
mukaan työnohjausta. Koulutuksissa voidaan vaihtaa kokemuksia
ja pohtia toiminnan kehittämistä. Lisäksi järjestetään
kaksi vammaisneuvojien tapaamista, joista toinen johtoryhmän
kanssa.
Järjestetään yhdessä Mielenterveysseuran
kanssa tapahtuma "Hyvä mieli - parempi arki"
maaliskuun loppupuolella. Samassa yhteydessä pidetään
myös aluetapaaminen liittovaalien merkeissä.
Järjestetään yhdistysverkostoille
sekä niiden alueilla toimiville kuntien päättäjille
ja viranhaltijoille seminaareja/koulutusta vammaispalveluun
liittyvissä kysymyksissä.
Alueen toimesta järjestetään yhdistyksille
ja niiden yhteistyöryhmille niiden tarpeiden mukaista järjestö-
ja vaikuttamiskoulutusta.
Johtoryhmä pitää keväällä
aluetoiminnan kehittämistä pohtivan seminaarin
E) tiedotustoiminnassa
Tehostetaan alueen omien nettisivujen ajankohtaista
ylläpitoa. Parannetaan yhdistysverkostojen keskinäisen
sekä alueen tiedonkulkua sähköisen tiedonvälityksen
avulla yhdistysten yhteyshenkilöiden kautta. Selvitetään
mm. ryhmätekstiviestien käyttöä tiedottamisessa.
Lähetetään yhdistyksille aluekirjeitä.
Johtoryhmän jäsenet sekä aluejärjestösihteeri
vierailevat yhdistysten sekä niiden keskinäisten yhteistyöelinten
tilaisuuksissa.
Tehdään Yhdistysnettiä ja sen käyttämistä
tunnetuksi yhdistyksissä. Alueen yhdistyksiä kannustetaan
osallistumaan liiton järjestämään kiertävään
ATK-koulutukseen, mikäli MicroSoft myöntää
rahoituksen koulutukselle.
F) lähialuetoiminta
Ei ole suunnitelmissa 2009.
Lopuksi
Toimintasuunnitelman tavoitteiden toteuttamiseksi
tarvitaan alueen yhdistysten johtokuntien, yhdistysten vaikuttamistoiminnassa
olevien jäsenten sekä yhdistysten puheenjohtajien,
johtoryhmän ja muiden työryhmien, sekä alueen
liittovaltuuston ja liittohallituksen edustajien hyvää
yhteistyötä ja tavoitteisiin sitoutumista.
Vain tehokkaalla tiiviillä yhteistyöllä
voimme vaikuttaa vammaisten elinoloihin ja yhteiskunnalliseen
tasa-arvoon.
Johtoryhmä
|